Vaipat
Vaipan sisältämä uloste kuuluu wc-pönttöön, vaipat – myösbiohajoavat sellaiset – kuuluvat sekajätteeseen.
Biojätteen kierrättäminen on tärkeää, sillä siitä saadaan takaisin kiertoon paljon ravinteita ja uusiutuvaa energiaa. Usein biojäte mädätetään biokaasulaitoksessa tai kompostoidaan, jolloin lopputuloksena syntyy polttoaineena käytettävää biokaasua tai esimerkiksi multaa. Tällä hetkellä edelleen jopa kolmasosa kotitalouksista kerätystä sekajätteestä on biojätettä, joka voitaisiin lajitella erikseen.
Biobotti auttaa arjen biojäteongelmissa
Näin käytät Bioskaa
Bioska ulos joka kolmas päivä
Maalaa vaikka peukalon ja nimettömän kynnet vihreäksi, jotta muistat viedä biojätteet keräykseen maanantaisin ja torstaisin. Bioskan ensimmäinen tehtävä on kestää, mutta toinen tehtävä, kompostoituminen, alkaa jo keittiön jäteastiassa.
Kahvinpurut jäähtymään
Jos tyhjennät kahvinpurut Bioskaan kun ne ovat vielä kuumia, Bioska sulaa ja siihen tulee reikä. Pidät pussi ehjänä jäähdyttämällä kahvinpurut ja teepussit ennen jäteastiaan laittamista. Samalla huolehdit siitä, ettei nestettä valu turhaan pussin pohjalle.
Terävät kasvinosat keskelle
Ruusuissa on piikkejä. Ne tekevät reikiä. Siksi terävät kasvinosat, kuten kuihtuneiden kukkien kovat varret, kannattaa leikata vähän pussin leveyttä lyhemmiksi ja asettaa keskelle biojätemassaa.
Katso, missä biojätteesi jalostuu
Siirry Suomen Kiertovoima ry:n (KIVOn) ylläpitämään palveluun tarkistamaan lähimmät kierrätyspisteesi.